Doktum | Ryppäästä ryhmäksi!
494
single,single-post,postid-494,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-child-theme-ver-1.0.0,qode-theme-ver-7.5,wpb-js-composer js-comp-ver-4.5.3,vc_responsive
 

Ryppäästä ryhmäksi!

23 Tou Ryppäästä ryhmäksi!

Doktumin kouluttajat Sari Toivakka ja Antti Mikkola ryhmäyttivät Eskoon vammaispalvelun henkilöstöä Rytmikorjaamolla 21.5. Ryppäästä ryhmäksi -iltapäivässä tultiin tutummiksi ja pohdittiin hyvän työryhmän piirteitä sekä toimintaa.

– Päivän tavoitteena oli nimenomaan oppia tuntemaan työyhteisön erilaisia persoonallisuuksia sekä oivaltaa jotakin uutta myös itsestään. Pienen kehoherättelyn jälkeen liikkeelle lähdettiin Maya-intiaanien ikivanhalla persoonallisuustestillä, jonka jälkeen paljastettiin itsestä työkavereille asioita, joista kukaan ei ennestään tiennyt, kertoo Sari Toivakka.

Iltapäivän aikana ehdittiin liikutella työkaveria höyhenen avulla, kokeilla ryhmän toimivuutta erilaisin toiminnallisin harjoituksin ja pohtia tunteiden näkymistä kehossa. Kokeiltiin myös, miltä tuntuu olla ryhmän johtajana ja viestiä toisille vain kosketuksen voimalla.

– Kaikilla näytti olevan hauskaa: ryhmä työskenteli tosissaan, mutta ei liian vakavana. Moni varmasti ylitti itsensä! Vaikka joillakuilla olikin negatiivisia ennakkoasenteita, oli palaute silti myönteistä, summaa Antti Mikkola.

Useat arvostivat sitä, että sai kerrankin kohdata työkavereita rauhassa ja rennolla fiiliksellä. Tärkeää oli myös, että sai jakaa ajatuksia ja oivaltaa yhdessä siitä, mitä on hyvä vuorovaikutus, millaisia ovat sopivat pelisäännöt ja miten hyvin työkaveri pitäisi tuntea.